Hei,

Ja valoisaa alkanutta vuotta! Mahtava ulkoilusää osui hyvään väliin, sillä Nääshalli on ollut suljettuna ja karatetreenit tauolla. Odotamme kaikki innolla taas tatamille pääsyä, mutta normaaliin treenivauhtiin ei valitettavasti aivan vielä päästä. :/

Kausi alkaa 18.1.2021, mutta vain junnuille

Mikäli koronanyrkin ja muiden virallisten tahojen antamat ohjeistukset eivät merkittävästi muutu ennen 18.1., alkavat harjoitukset vain lasten ja nuorten ryhmien osalta ma 18.1.

Aikuisten treenejä ei voida toistaiseksi rajoitusten mukaan pitää. Treenit alkaa heti kun mahdollista ohjeistusten muuttuessa – toivottavasti vielä tammikuun puolella.

Henkilömäärä on rajattu 10, eli ohjaajan lisäksi 9 harrastajaan per treeni. Tästä johtuen noudatetaan seuraavia linjauksia:

  • Treeneihin saa ilmoittautua aikaisintaan 2 päivää ennen treeniä. Koko kauden treeneihin ilmoittatuminen etukäteen ei ole sallittua.
  • Peruutus- tai esim. sairastumistapauksissa oma ilmoittautuminen tulee perua pikimmiten.
  • Mikäli toistuvasti omalla ilmoittautumisellaan vie toiselta paikan, eikä kuitenkaan saavu paikalle, oikeus osallistua harjoituksiin voidaan evätä tai laittaa tauolle ryhmän ohjaajan päätöksellä.
  • Junnujen jatkoryhmien yhdistettyyn maanantain treeniin ilmoittaudutaan vuoroviikoin, eli treeneissä käydään max. kerran kahdessa viikossa.

 

Muista ilmoittautua läsnäolevaksi kevätkaudelle

Vaikka treenit eivät kohdallasi heti alkaisikaan, ilmoittaudu silti läsnäolevaksi jäseneksi kaudelle, jolloin saat tiedotteet sähköpostiisi ja osaamme resursoida salivuorot ja ohjaajat ryhmille oikein. Linkit alla:

Junnujen jatko 1 ja 2 ryhmillä yhdistetty treenivuoro

Maanantain erilliset treenivuorot ovat tulevalla kaudella yhdistetty. Uusi harjoitusvuoro on ma klo 18.30 – 20.00.

Vuorolla harjoittelevat sekä jatko 1 että jatko 2 ryhmän harrastajat. 10 hlö rajoitteen vuoksi treeneihin on varmasti tunkua ja toivomme, että treeneissä käytäisiin vuoroviikoin, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua tasapuolisesti. Mikäli tilanteen vuoksi joltain jäävät treenit jatkuvasti välistä, pyrimme tekemään muutoksia järjestelyyn.
 

Hanki lisenssi ennen kauden alkua

Harrastajalisenssi (ilman vakuutusta) vuodelle 2021 maksaa vain 10€! Lisensseistä kertyvät tulot ohjataan karaten kehittämiseen koko maassa. Niillä voidaan parantaa viestintää ja järjestää kipailutoimintaa ja leirejä, tukea ohjaajien koulutustilaisuuksia tai muilla tavoin tehdä yhteistyötä seurojen kanssa.

Muista myös vakuuttaa itsesi! Useimmat tapaturmavakuutukset eivät sisällä kamppailulajien harrastamista. Karateliiton lisenssin kanssa tarjotaan Pohjolan edullisia mutta kattavia vakuutuksia, joita suosittelemme.

Katso lisenssivakuutusten edullinen hinnoittelu ja tilaa omasi Karateliiton sivuilta.

Seigokan tarvitsee uusia ohjaajia – lähde mukaan apuohjaajaksi

Innokkaita uusia apuohjaajia kaivataan kovasti etenkin junnujen ryhmiin ohjaamaan ja auttamaan ryhmän harjoituksissa. Kipein tarve on peruskursseilla, jossa lapsia on paljon ja lajin käytännöt harrastajille uusia. Tehtävä ei vaadi aiempaa kokemusta ohjaajan tehtävistä ja keltainen vyö riittää mainiosti. Ohjaajana toimineet palkitaan 50% alennetulla jäsenmaksulla sekä seuran tarjoamilla koulutus- ja virkistystapahtumilla.

Mikäli haluat tulla mukaan kehittämään omaa osaamistasi, huolehtia seuramme kyvystä järjestää opetusta jatkossakin ja antaa lapsille ja nuorille hyvät harjoitteluolosuhteet, laita viestiä seigokan.ry@gmail.com ja jutellaan lisää!