Aikuisten jatkoryhmän syyskausi alkaa 12.8.2024
Muista ilmoittautua läsnäolevaksi kaudelle, jotta voit käydä harjoituksissa normaalisti.
Harjoittelemme Seigokanissa aikuisten jatkoryhmässä neljästi viikossa neljän eri ohjaajan vetämissä treeneissä. Kussakin treenissä on oma sisältönsä ja teemansa, ja ne vaihtelevat kauden mittaan. Parhaan kattauksen lajista saat kun käyt useampana päivänä viikossa eri treeneissä. Treeneissä harjoitellaan kauden mittaan kullekin vyöarvolle soveltuvia taitoja ja tekniikkoja, jolloin jokaiselle on kauden mittaan tarjolla jotain tuttua ja jotain uutta, taaten sen että kehittyminen ei pysähdy eikä myöskään edetä asioissa liian nopeasti.
Ryhmä on tarkoitettu yli 15-vuotiaille seuran jäsenille, jotka ovat jo opetelleet karaten perusteet joko Seigokanin peruskurssilla tai muissa seuroissa / tyylisuunnissa. Jokainen harjoittelee ryhmässä omalla tahdillaan, omien tavoitteidensa mukaisesti ja ryhmässä ’pärjääminen’ ei vaadi muuta kuin avoimen mielen ja innostusta lajiin. Treeneissä pidetään hauskaa – treenataan tosissaan mutta ei vakavissaan.
Jäsenille on tarjolla lisäksi leirejä, tapahtumia ja omatoimiseen harjoitteluun omat vuorot viikonloppuisin.
Tietoa kurssista
Ryhmä aloittaa harjoittelun 12.8.2024. Kauden jäsenmaksu on 115€ ja se kattaa kauden kaikki harjoitukset sekä seuran omat leirit.
Ryhmä harjoittelee Nääshallilla budosalissa 1 ja harjoitukset pidetään neljästi viikossa, harjoituskalenterimme mukaan.
Aikuisten jatkoryhmä on tarkoitettu yli 15-vuotiaille karaten peruskurssin suorittaneille harrastajille. Jos et ole varma soveltuuko ryhmä sinulle, kysy siitä seuran sähköpostin kautta.
Jatkoryhmään siirrytään tyypillisesti suoraan peruskurssin jälkeen, mutta on täysin sallittua myös käydä peruskurssi uudelleen mikäli kurssilla harjoittelu on syystä tai toisesta jäänyt (esim. sairastelun tai työkiireiden takia) vaillinaiseksi.
Tähtiseurassa on hyvä harrastaa!
Seigokan on saanut lasten ja nuorten osa-alueen Olympiakomitean, lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen laatuohjelman tähtimerkin. Se viestii siitä, että seura luo lapsille ja nuorille turvallisen, kehittävän ja innostavan ympäristön harrastaa ja urheilla. Seura täyttää seuran johtamisen ja lasten urheilun laatutekijät, ja on osa suurempaa seuraverkostoa, joka kehittyy yhdessä ja oppii toisiltaan hyviä käytäntöjä. Tähtiseurassa jokainen saa urheilla omalla tavallaan hyvässä seurassa!
Seuralle myönnetty Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille. Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille ja urheilijoille.
Lisenssi ja vakuutus
Tampereen karateseura Seigokan ry ei vakuuta seuran jäseniä eikä edellytä tapaturmavakuutusta jäseniltään. Kuten kaikessa liikunnassa, myös karatessa on mahdollista tulla tapaturmia ja loukkaantumisia.
Suosittelemme jokaiselle jäsenelle tapaturma- ja hoitokuluvakuutusta, joka kattaa myös kamppailulajit. Kaikki vakuutusyhtiöiden tapaturmavakuutukset eivät automaattisesti korvaa kamppailulajeja. Selvitä siis, onko tapaturma- ja hoitokuluvakuutuksesi voimassa myös karatea harrastaessasi! Riippuen vakuutusyhtiöstä, erillisen kamppailulajit sisältävän vakuutuksen ottaminen voi olla kallista.
Kattavan vakuutuksen ottaminen on kuitenkin helppoa: kilpailuihin osallistuva karateka on velvollinen hankkimaan Karateliiton lisenssin; tämän yhteyteen on mahdollista ottaa edullinen OP:n karaten lisenssivakuutus. Lisenssin ja vakuutuksen voi jokainen itse tilata Karateliiton nettisivuilta, josta löytyy tarkemmat tiedot eri lisenssivaihtoehdoista, sekä vakuutuksen tuoteseloste.
Turvallista harjoittelua kaikille!